2021 wrap up
Kisakausi 2021 tuli päätökseensä viime sunnuntaina Oulun SM-viesteissä. Kausi 2020-2021 ei ollut minulle helppo: sairastelut ja pienet jalkaongelmat hidastivat menoa pitkin vuotta, eikä tulostaso noussut viime vuodesta tavoittelemallani tavalla. Kuitenkin loppukauteen mahtui myös hienoja onnistumisia. Pöly on nyt ehtinyt laskeutua muutaman päivän ajan, ja lepoviikkoa viettäessä on ollut hyvää aikaa puntaroida mennyttä kautta hieman tarkemmin. Mikä hidasti kehittymistä, mikä kannatteli onnistumisia ja mitä voin ottaa mukaani kohti kautta 2022? Mitä jäi hampaankoloon? Tässä kauden 2021 paketointi!
Harjoituskaudella treenit menivät jäihin sairastelun vuoksi ensimmäisen kerran marraskuussa pariksi viikoksi. Syysflunssa ei kuitenkaan vielä kääntänyt kelkkaa, ja SM-hallit helmikuussa näyttivät melko lupaavaa signaalia. Maalis-huhtikuussa jouduin kuitenkin jälleen keventämään ja keskeyttämään harjoittelun lähes neljäksi viikoksi virusinfektion vuoksi. Tämä olikin jo harmillisempi hidaste. Kevättalven harjoituskausi olisi ollut tärkeä vaihe harjoituskilometrien kasvattamisessa kohti 20km kilpailumatkaa. Kilpakävelyssä hyvän kunnon lisäksi lihaskestävyyden ylläpito vaatii jatkuvaa kuormitusta, jota ilman jalat auttamatta hyytyvät pitkäkestoisen kisasuorituksen aikana. Tämän sain huomata toukokuussa sekä Tsekin Podebradyssä joukkueiden EM-kisoissa että Urjalassa SM-maantiellä: viimeinen 5km oli todellista tervassa tarpomista. Podebradyn kisasta jäi epäonnistumisesta huolimatta käteen paljon hyvää. Kokemus ensimmäisistä aikuisten arvokisoista oli tärkeä ja kasvatti motivaatiota kehittyä ja halua kilpailla arvokisatasolla tulevaisuudessa.
Kevään kisojen jälkeen edessä oli harjoitusjakso kohti viimeisiä nuorten EM-kisoja Tallinnassa heinäkuun puolivälissä. Kesäkuussa oli tarkoitus paikata maalis-huhtikuun sairastelun jättämiä jälkiä. Jalkapöydän jännetulehdus kolme viikkoa ennen kisoja kuitenkin esti kilpakävelyn lähes kokonaan. Kortisonikuurin jälkeen, reilu viikko ennen kisoja, pystyin tekemään vielä muutaman kävelyharjoituksen juoksumatolla. Vaikka pystyin jatkamaan hyvää korvaavaa harjoittelua (pyöräily, uinti, crosstrainer...) kävelytauon läpi, lienee sanomattakin selvää, ettei tämä ollut ollenkaan sellaista harjoittelua, mitä olisin tuossa vaiheessa tarvinnut. Kirjoitin Tallinnan kisoista tuoreeltaan Instagramiin:
Niin sanotusti "miehet ja olosuhteet" huomioon ottaen Tallinna oli siis kelpo suoritus. Heti kisan jälkeen oli kuitenkin selvää, että halusin yrittää tällä kaudella vielä kerran 20km kilpailua. Kaikki kolme yritystä olivat jääneet syystä tai toisesta torsoiksi. Loppukesällä olisi vielä aikaa saada tehtyä ehjä harjoitusjakso, ja asetimme tavoitteeksi Pariisissa syyskuun puolivälissä järjestettävät kisat.
Loppukesän kilpailukalenteri oli alkukesää tiheämpi, mutta kisamatkat olivat lyhyempiä. Ensimmäinen "alimatkan" kilpailuni koko kesänä oli 3000m Lapualla heinäkuun lopussa. Jo ennen tuota kisaa aavistelin, että siinä voisi olla mahdollisuus jonkinlaiseen käännekohtaan. Se, että olin joutunut vähentämään kävelyharjoittelun määrää kauden aikana, ei vaikuttaisi lyhyemmillä matkoilla samalla tavalla kuin 20km matkalla. Alkukesän epäonnistumisten jälkeen aivan nenän edessä roikkuva onnistumisen mahdollisuus toisaalta innosti, toisaalta hermostutti. Jännitin huomattavasti enemmän kuin tavallisesti ennen pikkukisoja. Latautuneisuus kuitenkin tuotti tulosta: Kisa tuntui todella hyvältä ja virtaavalta, ja paransin ennätystäni sekunnilla. Sain vihdoinkin tuntea onnistuneeni kisassa, ja ennätyksen rikkominen pitkästä aikaa, vieläpä kotikentällä, maistui makealta.
Hyvät fiilikset Lapuan kisasta toivat myös lisää itseluottamusta ja motivaatiota kohti Kalevan kisoja, jotka käveltiin elokuun lopussa Tampereella Laukontorilla. Harjoittelu sujui vielä elokuun alussa hyvin, mutta pari viikkoa ennen Kalevan kisoja kroppa alkoi taas vastustaa: vasen TFL kiristi ja aiheutti kipua kilpakävelyyn. Jälleen kerran jouduin taiteilemaan viimeiset harjoitukset ennen tärkeää kilpailua, ja viikko ennen Tampereen starttia en vielä tiennyt, pystyisinkö ylipäätään kilpailemaan. Ehkä juuri siksi kisasta tulikin lopulta niin hyvä. En ollut ollenkaan varma kunnostani, joten olin käynyt mielessäni läpi kaikki mahdolliset lopputulokset. Olin valmis paitsi voittamaan, myös jäämään mitalien ulkopuolelle, tulemaan hylätyksi ja keskeyttämään sietämättömien jalkakipujen kourissa. En pelännyt epäonnistumista ja olin siten vapaa yksinkertaisesti tekemään parhaani. Kirjoitin kisasta Instagramiin:
Kalevan kisojen jälkeen vuorossa olivat vielä Ruotsi-ottelu ja SM-viestit, jotka kruunasivat hienoksi kääntyneen kauden. Tukholmassa sain juhlia kolmoisvoittoa ja uutta omaa ennätystä tallikaverieni Elisan ja Hetan kanssa. SM-viesteissä nappasimme Hetan ja Karo "Muumio" Kaasalaisen kanssa Lapuan Virkiälle ensimmäisen kävelyviestin Suomen mestaruuden kolmen vuoden hopeamitalien jälkeen. Jalkaongelmien vuoksi en ollut kuitenkaan vieläkään päässyt tekemään pitkiä kävelyharjoituksia, joita 20km kisa olisi vaatinut, joten jouduin jättämään Pariisin kilpailun väliin. Oulussa kisaputki alkoi myös jo selvästi painaa jaloissa ja kävely tuntui väsyneeltä. Jouduimme toteamaan, että järkevin ratkaisu oli viheltää peli poikki ja antaa aikaa palautumiselle.
TÄMÄN TARINAN OPETUS ON...
Kauden 2020 lopussa toimittaja kysyi minulta, minkä arvosanan antaisin kaudestani. Viime vuonna vastaus oli helppo: 10+. Omat ennätykseni paranivat rutkasti joka matkalla ja saavutin aivan uudenlaista kisamenestystä. Jos kausi 2020 oli yksi suuri harppaus eteenpäin, 2021 oli enemmänkin jonkinlaista paikallaan steppailua tasapainon löytämiseksi. Ajoittain riittävä tasapaino löytyi, eikä kausi ollut todellakaan kokonaisuudessaan huono. Suureksi osaksi kausi tuntui kuitenkin enemmän tai vähemmän taiteilulta ja jatkuvalta ongelmanratkaisulta sen sijaan, että olisin saanut vain keskittyä kehittävään harjoitteluun.
Urheilijan elämään kuuluu aina erilaisia vaiheita, kuten elämään muutenkin. Haasteiden keskellä tuntuu helposti siltä, ettei tilanne tule koskaan helpottamaan. Toisaalta vaivattomasti virtaavasta jaksosta on usein vaikeaa nauttia, kun alkaa jo murehtia sitä, milloin hyvä flow katkeaa ja mitä ongelmia seuraavaksi joutuu selvittämään. Tärkeää onkin se, miten asennoituu eri vaiheisiin. Viime vuonna ennätyksen tekeminen oli minulle normaalia ja yksikin epäonnistuminen maailmanloppu. Tällä kaudella kevät tuntui yhdeltä isolta epäonnistumiselta, mutta sen jälkeen osasin nauttia loppukauden onnistumisista aivan eri tavalla kuin viime vuonna. Minusta tuntuu, että olen tämän kauden jälkeen valmiimpi suhtautumaan rakentavammin sekä haasteisiin että onnistumisiin.
Yksi arvokas taito, jota urheilu-uralla voi oppia, on isomman kuvan näkeminen riippumatta siitä, millaisen aallon harjalla (tai pohjalla) milloinkin sattuu seilaamaan. Isot unelmat ja pitkän tähtäimen tavoitteet ovat tärkeitä, mutta lyhyemmällä aikavälillä pitää olla valmis joustamaan ja muokkaamaan toimintaa, sillä täydellinen vastoinkäymisten välttely on mahdotonta, kun tavoitteet ja panokset ovat korkealla. Oikeastaan vasta vastoinkäymisten kautta on usein mahdollista löytää avaimia kehittymiseen: kun jokin asia kasvaa niin suureksi ongelmaksi, ettei sitä voi enää sivuuttaa, se täytyy kohdata ja kehittää ratkaisuja sen selvittämiseksi. Omalla kohdallani tämä on tällä kaudella tarkoittanut esimerkiksi vastustuskyvystä huolehtimisen tehostamista sairastelujen välttämiseksi, viulunsoiton ergonomian kehittämistä lihaskireyksien helpottamiseksi ja minulle sopivien kävelykenkämallien etsimistä ja testaamista, jotta jalkaterän herkät jänteet eivät kuormittuisi ja tulehtuisi.
Ennen kaikkea on tärkeää kuunnella itseään siinä, mitä vastoinkäymiset saavat tuntemaan. Siten voi ymmärtää paljon itsestä ja siitä, mikä oikeastaan on tavoittelemisen arvoista ja mikä ei. Totta kai haasteet ärsyttävät ja vihastuttavat, mutta jos tavoitteet ovat itselle tärkeitä ja todella tuntuvat omilta unelmilta, löytyy aina myös paloa ylittää tielle nousevat esteet. Kun tavoitteet, asenne ja tukiverkostot ovat kohdillaan, haasteet eivät syö motivaatiota vaan ruokkivat sitä. Kauden 2021 jälkeen tiedän entistä selvemmin sen, että haluan kehittyä urheilijana ja selvittää, minne asti voin kilpakävelijänä päästä. Se on suurin syy, miksi kausi 2021 saa kuin saakin minulta lopulta kiitettävän arvosanan.
Syyskuun loppu menee kevyesti palautuessa ylimenokauden merkeissä. Vietän ylimenokautta varsin perinteisin kuvioin: kevyttä liikkumista ja syksystä nauttimista, hyvää ruokaa ja ystäviä. Tauko tuntuu tässä kohtaa erittäin tärkeältä ennen harjoitusten jatkumista lokakuussa. Kautta 2022 kohti lähtee harjoittelemaan itselleen entistä armollisempi mutta samalla päättäväisempi urheilija. Toivotaan, että tuleva harjoituskausi olisi hieman tasaisempi ja pääsisin tekemään hyviä harjoituksia ja tavoittelemaan seuraavia tasoja. Tai jos ei, niin toivotaan, että motivaatiota riittää edelleen haasteiden läpi kasvamiseen. Uskon, että sitä riittää: 20km tuntuu vähän ikävältä hampaankolossa.