Elämänhallintaa kohti kuoleman kuukautta
Lokakuu on tuntunut tänä vuonna tavallista kylmemmältä. Loppukesän aurinkoiset päivät vaihtuivat kuin yhdessä yössä loskaan ja pimeään. Matkustin lokakuun puolivälissä iltajunalla Pohjanmaalle syysloman viettoon ja jouduin toteamaan, etteivät villahousut ja -paita enää riittäneet suojaamaan viimalta ja vihmomiselta Seinäjoen torilla. Voi olla, että mulla oli vain liian ohut takki. Joka tapauksessa viimeistään nyt ollaan keskellä siirtymää kohti talvea.
Syksy on monelle kesälajin urheilijalle siirtymävaihe, kun vanha kisakausi päättyy ja uusi harjoituskausi alkaa. Tällaisissa taitekohdissa ajatukset omista tavoitteista ja siitä, mihin suuntaan on matkalla, nousevat tavallista herkemmin esiin. Uusien ratkaisujen mahdollisuus tuntuu ajankohtaisemmalta ja innostavalta. Samalla pöydän pyyhkiminen ja oman elämänsä arvioiminen on aina myös haasteellista. Ihminen on kovin taipuvainen jumiutumaan tapoihinsa ja katoamaan itseään toistavaan arkeen. Toistuvat tavat ja rutiinit eivät missään nimessä ole huono asia, päinvastoin, mutta jos niiden vain antaa muodostua miettimättä lainkaan, vievätkö ne kohti omia tavoitteita ja tukevatko ne omaa hyvinvointia, niistä tulee vankila. Onneksi ihmisellä on mahdollisuus astua askel taaksepäin, tarkastella omaa elämää tietoisesti ja tehdä muutoksia käytännössä.
Tapoja arvioida ja suunnitella omaa elämää on valtavasti. Yhtä oikeaa tapaa ei ole, ja itselle sopivat työkalut löytyvät vain kokeilemalla. Eri elämänalueilla voivat toimia erilaiset keinot, ja ihmisen kehittyessä ja muovautuessa elämän aikana myös tapa suhtautua elämänhallintaan voi muuttua. Itse olen viime aikoina pyöritellyt mielessäni jotain tämänsuuntaista:
1. TAVOITTEET JA PRIORISOINTI
Selkeät tavoitteet ovat suunnitelman kuin suunnitelman lähtökohta. Urheilijan on usein helppoa asettaa mitattavia ja aikaansidottuja tavoitteita, mutta myös muilla elämän alueilla kannattaa pyrkiä tekemään tavoitteista mahdollisimman konkreettisia ja realistisia, innostavuutta unohtamatta. Mun tavoitteet urheilussa eivät ole muuttuneet viime vuodesta kovin paljon, sillä suuri osa niistä jäi saavuttamatta viime kesänä. Siitä huolimatta on ollut todella hyödyllistä kirkastaa ja selkeyttää tavoitteita uudelleen tähän hetkeen sopiviksi. Sekä pidemmän että lyhyemmän aikavälin tavoitteita kannattaakin välillä ravistella ja tutkia, ovatko ne edelleen toimivia.
Tavoitteiden priorisointi on ollut mulle jatkuvan harjoittelun kohde. Lukiossa tasapainoilin koulun, musiikkiopiston ja urheilun välillä. Viimeiset kaksi vuotta olen päässyt hieman helpommalla, kun vaakakupeissa on ollut näistä enää kaksi, musiikki ja urheilu. Viimeistään tänä syksynä olen tietoisesti myöntänyt itselleni, että mun tärkeimmät tavoitteet on tällä hetkellä urheilussa ja viulunsoitto tulee toisena. Onhan se ollut näin jo pidemmän aikaa, mutta nyt olen ensimmäistä kertaa todella pysähtynyt miettimään asiaa ja määritellyt tilanteen. Se on vienyt aikansa, sillä molemmat ovat mulle rakkaita ja tärkeitä. Kuitenkin nyt, kun mulla on selkeänä mielessä näiden järjestys, elämänhallinta on paljon yksinkertaisempaa ja helpompaa: Urheilu saa tarvitsemansa ajan ja energian ilman, että tuntisin syyllisyyttä siitä, että musiikkiopinnot jäävät vähemmälle. Näyttökonsertin valmistelu ja viulunsoiton treenaaminen on nautinnollisempaa, kun olen hyväksynyt sen, etten voi käyttää siihen enempää aikaa, kuin mitä urheilun jälkeen jää. Mun tavoitteet opintojen loppuvaiheen suhteen ovat muuttuneet realistisemmiksi ja hallittavammiksi.
Suurella osalla meistä on monenlaisia kiinnostuksen kohteita ja tavoitteita. Valitseminen niiden välillä voi tuntua mahdottomalta, eikä sitä kannatakaan pakottaa. Moni asia on mahdollista viedä yllättävän pitkälle ilman, että pitää sitä elämänsä tärkeimpänä prioriteettina. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin vastaan tilanne, jossa aika, energia tai muut resurssit eivät riitä kaikkeen. Jos haluaa saavuttaa jotain suurta, täytyy olla valmis uhraamaan muita asioita pois tavoitteen tieltä. Suunnitelmien ja tavoitteiden väliaikaisuuden ymmärtäminen voi auttaa: Vaikka joutuukin nostamaan jonkin asian toisten edelle, ei se tarkoita sitä, että muut asiat katoaisivat elämästä lopullisesti. Suunnitelmia voi muuttaa, voi palata vanhaan tai löytää jotain aivan uutta. Voit tehdä mitä tahansa, mutta et kaikkea yhtä aikaa.
"You can do anything, but not everything."
David Allen
2. AJANHALLINTA
Se, että tietää mitä haluaa tehdä, ei riitä. Täytyy tietää myös milloin tekee. Treenien, koulun ja töiden kalenteroiminen on suurimmalle osalle meistä tuttua ja melko yksinkertaista, kun sen vain viitsii tehdä. Mäkin olen kehitellyt omia systeemejäni, ja viimeistään lukioaikana ajanhallinnan taidot alkoivat olla keskeisessä osassa siinä, miten eri tavoitteiden tasapainottelu onnistui: tärkeimmät tavoitteet kalenteriin ensin, sitten seuraavaksi tärkeimmät ja niin edelleen. Tämä on lopulta aika intuitiivista ja voi onnistua jopa ilman kalenteria. (Joskus kesällä suunniteltiin iskän kanssa jotain kisareissua ja kysyin, onko sulla kalenteri siinä. Hieman hölmistyneenä iskä avasi tyhjän Googlen kalenterin esille. Ei kun tarkotin SUN kalenteria! Selvisi, ettei iskällä ole ikinä ollut kalenteria. Se on kuulemma monesti ollut vain hyvä asia: tekosyy tapahtumien ja tapaamisten unohtamiselle ja myöhästymiselle...)
Viimeisen vuoden aikana olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota myös siihen, miten mun hyvinvointi näkyy mun kalenterissa. Uni, ruoka, lepo ja palautuminen, ihmissuhteet, harrastukset. Hyvinvointia tukevat rutiinit, ystävät ja vapaa-ajan vietto tulisi ideaalitilanteessa voida laittaa kalenteriin ensimmäisenä raameiksi sille, paljonko aikaa on käytettävissä työskentelyyn. Muuten "elämänhallinnasta" katoaa "elämä" ja jäljelle jää vain suorittava kone. Tiedämme, mihin sellainen johtaa. Urheilijan on helppo ajautua liikaa suorittavalle puolelle, kun treenaaminen on niin olennainen osa elämää, ettei sen todellista kuormittavuutta välttämättä huomaa.
Sanapari hyvinvoiva urheilija nousi mieleeni keväällä ja olen pureskellut sitä siitä lähtien. Monesti puhutaan, että huippu-urheilija ei voi olla täysin terve, vaan korkea suorituskyky vaatii jollain tavalla liiallisuuksiin menemistä tai ainakin omien rajojen kanssa tanssimista. En ole aivan varma, pitääkö se paikkaansa. Olen kuitenkin varma siitä, että itse haluan urheilla hyvinvoinnin kautta. Jos menestyminen urheilijana vaatii pahoinvointia ja elämänlaadun heikkenemistä, en halua sitä. Haluan treenata ja kilpailla korkealla tasolla, mutta vain jos voin samalla voida hyvin ja nauttia elämästä.
Better people make better athletes.
Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että olen tarkkaillut aiempaa tietoisemmin mun ajankäyttöä kokonaisvaltaisesti. Millainen on mun ideaalipäivä? Entä ideaaliviikko? Jos saisin täysin vapaasti luoda mun omat aikataulut, miten mä käyttäisin mun ajan niin, että saisin tehtyä mahdollisimman hyvää työtä ja voisin mahdollisimman hyvin? Tällaisista pohdinnoista on hyvä lähteä liikkeelle. Hyvät aamu- ja iltarutiinit ovat yleensä hyvä paikka aloittaa: ne luovat päiviin hyvinvointia tukevan kehyksen. Ruokailut ja lepohetket sovitetaan työskentelyyn ja treeniin. Tämä tukee palautumista ja hyvinvointia pitkin päivää. Lopulta on kasassa käsitys siitä, millaisista palasista päivittäinen ajankäyttö koostuu.
Ideaalipäivän mallia voi käyttää avuksi, kun suunnittelee yksittäisiä päiviä ja viikkoja. Itse en aikatauluta joka päivää näin tarkasti, mutta etenkin kiireisinä päivinä mulle on ollut siitä paljon hyötyä: Kun mulla on käsitys siitä, millainen rytmi toimii mulle parhaiten, on helpompaa aikatauluttaa asioita tehokkaasti. Ei ole kyse joka minuutin ennakoimisesta, vaan ohjaavasta rungosta, joka auttaa ajanhallinnassa. Sitä paitsi, joka viikkoon pitäisi mahtua myös jotain, jota tekee vain siksi, että se on hauskaa. On mahdollista huolehtia, että hauskanpidollekin on aikaa, mutta aina sellaista ei voi ennakoida. Aina myös sattuu ja tapahtuu kaikenlaista odottamatonta, joten täydellinen ajanhallinta on yksinkertaisesti mahdotonta. Yksi vaara on myös "analysis paralysis" eli analyysihalvaus, kun ajankäytön suunnitteluun kuluu paradoksaalisesti valtavasti aikaa. Tärkeintä olisikin löytää itselle toimiva ja helposti ylläpidettävä tapa huolehtia sekä tavoitteellisen työskentelyn etenemisestä että omasta hyvinvoinnista ja elämänlaadusta.
3. RAJOJEN ASETTAMINEN
Nyt tiedämme mitä haluamme tehdä ja milloin teemme sen. Pelkkä tieto siitä ei kuitenkaan riitä. Käytännössä omien ideaalisten aikataulujen täydellinen toteuttaminen on mahdotonta, paitsi jos elää erakkona yksityisellä saarella. Muilla ihmisillä, kouluilla ja työpaikoilla voi olla hyvin erilaiset käsitykset siitä, millainen päivärytmin tulisi olla. Jos on mukana useammassa yhteisössä, joutuu väistämättä joustamaan moneen suuntaan saadakseen kaikki sopimaan yhteen. Usein on kuitenkin mahdollista vaikuttaa myös yhteisten aikataulujen suunnitteluun ja sopimiseen. Oman ajankäytön hallinta vaatiikin toisinaan rajojen asettamista ja niiden puolustamista.
Urheilija-musiikinopiskelijan elämänhallinnassa omien rajojen puolustaminen on osoittautunut erittäin tärkeäksi. Kun opiskelu koostuu pitkälti yhdessä sovituista harjoitusajoista erilaisten kokoonpanojen kanssa, avautuu toisaalta paljon mahdollisuuksia vaikuttaa oman arjen aikatauluihin ja toisaalta vaara kadottaa ne täysin. Yhtyeessä on yhtä monta aikataulua kuin on soittajaa, ja kaikkien aikataulujen yhteensovittaminen tuntuu joskus mahdottomalta. Vähitellen oppii tunnistamaan, milloin täytyy joustaa ja milloin on tilaa ehdottaa itselle paremmin sopivaa ratkaisua. Itse olen pyrkinyt esimerkiksi pitämään aamupäivät vapaina urheilutreenejä varten, ja yleensä se on onnistunut, kunhan vain olen uskaltanut avata suuni.
Monella meistä on syystä tai toisesta monesti ongelmia sanoa ei. Moni pelkää tuottavansa toiselle pettymyksen, tai ei uskalla esittää omaa mielipidettään pienenkin konfliktin pelossa. Kieltäytyminen on erityisen vaikeaa silloin, kun haluaisi tehdä kaiken, mutta tietää, ettei aika riitä. Musta tuntuu aina enemmän tai vähemmän ikävältä ja itsekkäältä kieltäytyä ehdotuksista urheilun takia. Olen kuitenkin huomannut, että sitä voi helpottaa erilaisin tavoin. Kieltäytymisen ei tarvitse olla töykeä pamautus, vaan sen voi sanoa kohteliaasti ja ehdottaa toista ratkaisua. Selkeys ja rehellisyys toimivat tässäkin asiassa yleensä parhaiten. Mua on myös auttanut se, että olen selittänyt auki sitä, miksi treenaan ja miksi mun aamupäivän treeniaika on mulle niin tärkeä. Ihmiset kyllä ymmärtävät, kun heille antaa mahdollisuuden.
JATKUVA SEURANTA JA ITSEREFLEKTIO
Olipa elämänhallinnassa käytössä millaiset mallit ja työkalut tahansa, kyseessä on joka tapauksessa dynaaminen kokonaisuus. Tavoitteita ja aikatauluja ei voi hakata kerralla kiveen ja odottaa kaiken toimivan siitä eteenpäin kuin itsestään. Omien ajatusten, tunteiden ja voinnin tarkkailu on tärkeää. Niiden pohjalta voi tehdä tarvittavia hienosäätöjä ja muutoksia aikatauluihin ja treeniohjelmiin, mutta myös arvioida omia tavoitteita uudelleen.
Urheilijana omasta jaksamisesta huolehtimisessa on erityisiä haasteita, kun fyysinen kuorma on niin suurta tavanomaisten psyykkisten ja sosiaalisten stressitekijöiden lisäksi. Etenkin kestävyysurheilussa on nimenomaan tarkoitus välillä hakea kehitystä yksinkertaisesti väsyttämällä kehoa. Erilaiset kellot ja muut mittarit antavat tärkeää tietoa fyysisestä tilasta. Pitkäaikainen seuranta ja datan kerääminen auttaa tunnistamaan oman kehon reaktioita tietynlaisiin stressitekijöihin. Syitä ja seurauksia mittaustuloksiin liittyen joutuu kuitenkin aina päättelemään ja arvioimaan itse, ja siinä kyky itsereflektioon on avainasemassa. Vähitellen oppii tunnistamaan paremmin ja paremmin sitä, milloin pitää levätä ja milloin on oikeastaan parempi hieman puskea vaikka vähän väsyttäisikin.
"If you get tired, learn to rest, not to quit."
Banksy
Aina joskus käy niin, että tavoitteet alkavat tuntua enemmän väsyttäviltä kuin innostavilta. Jossain vaiheessa lepo ei auta, vaan täytyy todeta, ettei alkuperäinen päämäärä enää olekaan tavoittelemisen arvoinen syystä tai toisesta. Näitä tuntemuksia voi huomata esimerkiksi siinä, miltä omien rajojen puolustaminen tuntuu: jos kivoista tarjouksista kieltäytyminen jonkin oman tavoitteen vuoksi on aina pelkästään ikävää, kannattaa kääntää katse siihen, miten tärkeältä tavoite tällä hetkellä oikeastaan tuntuu. Silloin kannattaa myös miettiä sitä, miten tärkeä tavoite on aiemmin ollut ja miksi se on menettänyt merkitystään. Jos tavoite ei alun perinkään tuntunut erityisen tärkeältä, voi olla helpompaa vain päästää siitä irti. Jos taas tavoite on ollut pitkään todella tärkeä, kannattaa varmasti pureutua syvemmälle siihen, miksi se on nyt alkanut tuntua hankalalta. Syitä voi olla monia, ja ratkaisuja vielä enemmän. Sekä suurista tavoitteista kiinni pitämiseen että niistä irtipäästämiseen tarvitaan rohkeutta ja itsemyötätuntoa. Lopulta vain sinä itse tiedät, mikä on oikea ratkaisu. Lohdullista on muistaa se, ettei minkään päätöksen tarvitse olla ikuinen.
Lokakuu on tuntunut paitsi kylmemmältä, myös kauniimmalta kuin koskaan. Kun katselin junan ikkunasta tummansinistä taivasta peilaavia järviä ja aavemaiseen usvaan kietoutuneita puita peltoaukeiden laidoilla, huomasin ensimmäistä kertaa saavani kiinni siitä synkästä kauneudesta, joka tekee tästä vuodenajasta erityisen. Siirtymäajoissa on sekä luonnossa että ihmisen elämässä valtavasti voimaa ja raakaa kauneutta. Niitä pitää vain osata käyttää oikein. Elämänhallinnassakin on ehkä kyse vain siitä, että ymmärtää olosuhteita ja tietää, mitä haluaa. Sehän on vähän kuin osaisi valita tarpeeksi paksun takin lokakuiselle Seinäjoen torille.